Kuwaitin historia

Kuwaitin valtion nykyhistorian voidaan katsoa alkaneen 1600-luvulla, jolloin alueella piti valtaa beduiiniheimojen heimoliitto Bani Khalid. Alue sai uusia siirtolaisia 1700-luvun taitteessa, jolloin Arabian niemimaan keskiosissa vuosia kestänyt ankara kuivuus ajoi Bani Utba -siirtolaisia Persianlahden rannikolle. Siirtolaisten joukossa oli Kuwaitin ja muiden Persianlahden pikkuvaltioiden hallitsijasukujen esivanhemmat, muiden muassa Kuwaitissa valtaan noussut Al Sabah -suku. Uudet tulokkaat saivat elantonsa merestä, ja he asettuivat näin paikalleen ja hylkäsivät perinteisen beduiinien vaeltelevan paimentolaiselämän.[1]

Vaikka Kuwaitinlahti muodostaa Persianlahden parhaan luonnonsataman, ei alueen asutus ole ollut merkittävää ennen nykyaikaa. Tämä johtuu osittain alueen olosuhteista, sillä maaperä on tuottamatonta ja niukat vesivarat eivät ole mahdollistaneet suuren väestömäärän elämää alueella. Vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla alueelle on noussut Kuwaitin kaupunki.[2]

Brittiläiset kasvattivat valtaansa Persianlahdella 1800-luvulta lähtien, sillä Persianlahti oli merkittävä pysähdyspaikka merimatkalla Britannian ja Brittiläisen Intian välillä. Britit tarjosivat Kuwaitia hallinneelle Al Sabah -suvulle turvaa Osmanien valtakuntaa vastaan, mutta hintana oli, että maa joutui luopumaan osin itsemääräämisoikeudestaan. Kuwaitista löydettiin öljyä 1900-luvun alussa. Ilman öljylöytöä Kuwait olisi todennäköisesti liitetty brittien toiseen siirtomaahan Irakiin.[1][3]

Kuwait itsenäistyi vuonna 1961. Maan saamat öljytulot loivat hyvän pohjan itsenäisen valtion talouskehitykselle. Irakin-Iranin sota ja sitä seuranneet Irakin hyökkäys Kuwaitiin ja Persianlahden sota katkaisivat maan talouskehityksen. Yhdysvaltojen ja Arabimaiden muodostaman liittouman tuella Irakin joukot ajettiin pois Kuwaitista.[4] Kuwait nousi sodan jälkeen nopeasti jaloilleen ja maan talous kasvoi.[5] Persianlahden sota teki Kuwaitista merkittävän liittolaisen, mikä on nostanut Kuwaitissa myös painetta maan demokratisoimiseen. Kuwaitin politiikka on perinteisesti ollut yhdistelmä monarkiaa, oligarkiaa ja demokratiaa. Persianlahden pienten emiirikuntien keskuudessa Kuwait on ainoa, jossa demokratialla on edes osittaiset toimintamahdollisuudet.[6]

  1. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä fanack03 ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä fanack02 ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä halonen89 ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä fanack08 ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä fanack09 ei löytynyt
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä halonen161164 ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search